28.6.2010

Katso silmien väriä

Jos katsekontaktin ottaminen tuntuu vaikealle tavatessasi uusia tuttavuuksia, kannattaa ottaa käyttöön seuraava tapa: Kun otat ensimmäisen kerran katsekontaktia, pyri katsomaan silmiin niin, että näet minkä väriset silmät toisella on.

Näin joudut keskittymään katsekontaktin ottamiseen, keskityt samalla myös muuhun, kuin siihen mahdollisesti pelottavaan toisen kohtaamiseen. Erityisesti ujoille ja aroille tämä voi olla hyvä konsti. Et joudu ajattelemaan varsinaisesti katsekontaktia, vaan havaitsemaan silmien värin.

Muista kuitenkin pitää katsekontakti normaalina, älä mene liian lähelle jos et näe silmien väriä kauempaa tai unohdit silmälasit kotiin. Muista "tuijottaa" vain hetken, ja sen jälkeen katsoa muualle.

Minkälainen persoona sinä olet?

Olen psykologian opinnoissani törmännyt Myers-Briggsin persoonallisuustestiin. Se on yksi käytetyimmistä testeistä. Sitä käytetään mm. ammatinvalinnassa apuna. Löysin netistä mielestäni aika hyvän ilmaisen version testistä, englanniksi kylläkin. Testi on modifioitu Jungin-Myers-Briggsin testi sivuston mukaan. Siinä on 72 kysymystä, joihin vastataan valitsemalla joko "kyllä" tai "ei" sen mukaan, sopiiko kysymys sinuun.

Testin suoritettuasi pääset uudelle sivulle, jolla avautuu nyt nelikirjaiminen persoonallisuustyyppisi, jokaisen kirjaimen prosenttiosuus sekä linkkejä, joista pääset lukemaan kuvauksia persoonallisuustyypistäsi sekä sinulle mahdollisesti sopivista ammateista. Kannattaa klikkailla linkkejä ja surffailla enemmänkin.

Alla osoite testiin:
http://www.humanmetrics.com/cgi-win/jtypes1.htm

Lisää eri persoonallisuustyypeistä voit lukea suoraan myös seuraavilta sivuilta:
http://typelogic.com/
http://keirsey.com/handler.aspx?s=keirsey&f=fourtemps&tab=1&c=overview

Myers-Briggsin typologian mukaan ihmiset jaetaan neljään ryhmään ja eri persoonallisuustyyppejä näiden ryhmien sisällä on yhteensä 16. Tietenkin variaatioita näissä tyypeissä on todella paljon, mutta tämä tyypitys antaa yleiskuvan eri persoonallisuuksista.

Testi voi paljastaa jotain uutta omasta persoonasta, tai vähintäänkin antaa syitä joillekin tietyille käyttäytymismalleille. Sen avulla voi oppia omasta käyttäytymisestä - siis keholla viestimisestä.

Mukavaa testailua! =) On ollut kiva antaa testiä sukulaisille ja tutuille ja vertailla tuloksia. Oppii jotain uutta omasta puolisosta ja jopa itsestä!

23.6.2010

Itsetunto - avain henkiseen hyvinvointiin


Itsetuntemus, itseluottamus, oman arvon tunto... kaikki nämä sanat kuvaavat jotain, mitä moni meistä tavoittelee. Näistä tärkein on mielestäni itsetunto tai itsensä tunteminen. Tietämällä ja ymmärtämällä itseään voi kehittää itseluottamustaan erilaisissa tilanteissa. Itseluottamus taas tulee esiin kehomme kautta ja vaikuttaa sosiaalisissa suhteissamme. Jos meillä on sopivasti itseluottamusta, luomme positiivisemman ensivaikutelman ja meidän on helpompi tulla toimeen muiden kanssa samalla kun pidämme omasta arvostamme kiinni. Sopivasti itseluottamusta siksi, että jos sitä on ns. liikaa, näemme edessämme helposti itseriittoisen henkilön, jonka kanssa emme välttämättä halua olla tekemisissä. Liika itseluottamuskin voi siis muuttua negatiiviseksi.

Suosittelen, että jokainen tekisi joitakin netistäkin löytyviä itsetuntemukseen liittyviä testejä. Sellasia, joiden avulla pyritään löytämään omia vahvuuksia ja heikkouksia. Voimme olla todella vahvoja jollain alueella, ja toisella laahata kilometritolkulla perässä. Kun löydämme, millä elämän tai persoonallisuuden alueilla näitä heikkouksia on, voimme alkaa työstämään niitä. Vähitellen positiivisten kokemusten karttuessa alkaa itseluottamus kasvaa.

Ei ole kuitenkaan väärin kokea hyvää itseluottamusta tietyissä tilanteissa vaikka joissakin toisissa asioissa itseluottamus olisi pakkasen puolella. Joku saattaa selviytyä uskomattomalla itsevarmuudella esiintymistilanteesta, mutta potee kovaa riittämättömyydentunnetta vanhempana. Tai joku toinen kokee joutuneensa koulussa ulkopuoliseksi, mutta älyllisiltä kyvyiltään on huipputasoa ja selviytyy oppiaineista keskivertoa huomattavasti paremmin. Joku voi vain tuntea olevansa epäonnistunut, vaikka kaikki elämässä menisikin ihan hyvin. Kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka rakentavat itseluottamusta ja oman arvon tuntoa. Puoliso, hyvä ystävä tai muu tärkeä ja läheinen henkilö voi olla avainasemassa auttamassa sinua löytämään omanarvontuntosi takaisin.

Asenteemme ja ajatuksemme näkyvät kehossamme. Saadaksemme aikaan pysyviä muutoksia kehon kielessä, meidän on muutettava omia asenteitamme ja ajatuksiamme, oli se sitten muista tai itsestämme. Se voi olla hidas ja vaikeakin prosessi, mutta varmasti sen arvoinen. Mitä todennäköisemmin vielä suurempi hyöty kuin kehon kielen viestien muuttuminen, on oman elämän hallinan, onnistumisten sekä paremman olon kokeminen.

Kuva: http://www.teeshed.com/partakeR.asp?no=7

10.6.2010

Onnistuneen neuvottelun salat

Onko sinulla vaikeuksia saada henkilö työpaikalla tai muualla puolellesi? Aktiivisen kuuntelun taito on yksi tärkeimmistä kyvyistä neuvottelutilanteessa. Oli neuvottelusi sitten millainen tahansa, käytä näitä seuraavia vinkkejä hyväksesi ja mahdollistat paremman lopputuloksen.

Näytä kiinnostuksesi.
Todista kuuntelevasi sekä kehoasi että sanoja hyväksi käyttäen. Sopivissa väleissä osoita olevasi kartalla sanomalla "ahaa, aivan, kyllä, OK, joo..." Tämä kertoo puhujalle että kuuntelet ja rohkaisee häntä jatkamaan ja mahdollisesti kertomaan jotain, mitä hän ei muutoin ilmaisisi. Hän antaa tällöin myös enemmän valtaa sinulle (neuvottelijalle) tilanteessa. Osoita kiinnostusta myös keholla pitämällä normaalisti katsekontaktia, nojaamalla eteenpäin ja peilaamalla toisen eleitä.

Toista mitä kuulet.
Toista omin sanoin ja lyhyesti mitä olet kuullut toisen sanovan. Voit tehdä tämän joko suorana lainauksena jos muistisi on tarpeeksi hyvä tai tekemällä yhteenvedon siitä, mitä sinulle on sanottu.

Luokittele tunteet.
Varovaisesti ja tunnustelevasti nimeä tunteet jota puhujan sanat ja teot kuvastavat. Näin osoitat huomioivasi myös puhujan tunteet asioista, joita hän sinulle kertoo. Kun tätä taktiikkaa käyttää oikein, se on yksi parhaimmista neuvottelukeinoista koska se antaa neuvottelijalle mahdollisuuden ymmärtää toisen osapuolen asiaan liittyviä tunnetiloja.

Peilaa.
Peilaa sekä sanattomasti että sanallisesti. Sanallinen peilaaminen tapahtuu toistamalla puhujan viimeisiä sanoja. Tämä kertoo mielenkiinnosta ja ymmärryksestä. Puhuja saattaa esimerkiksi sanoa: "En jaksa enää tätä jatkuvaa painetta." johon neuvottelija voi vastata: "Liikaa painetta vai?". Tämä tekniikka toimii erityisesti alkavissa ristiriitatilanteissa, joissa neuvottelija haluaa saada aikaan ristiriidattoman tunnelman, lisää tietoa sekä rakentaa hyvää suhdetta.

Avoimet kysymykset.
Käytä avoimia kysymyksiä saadaksesi lisää tietoa. Vältä kuitenkin "Miksi?" kysymyksiä, sillä ne kuulostavat nopeasti kuulustelulta. Avoimia kysymyksiä käyttäen mahdollistat sen, että kuuntelet enemmän kuin puhut. Hyviä avoimia kysymyksiä voisivat olla esimerkiksi: "Voitko kertoa lisää asiasta/tilanteesta?" tai "En oikein ymmärtänyt mitä sanoit. Voisitko selittää sen uudelleen?" tai "Voisitko kertoa hieman enemmän siitä, mitä sinulle tapahtui?"

"Minä" viestit.
Neuvottelijoiden tulisi aina välttää provosoimasta tilannetta puhuessaan omista tunteistaan tietyistä asioista, joita toinen ilmaisee tai tekee. Käyttämällä "minä" lauseita neuvottelija luo näennäisen kuvan itsestään vain toisena ihmisenä, ja samalla neuvottelijan status häviää taustalle. Näin voit reagoida asiaan aivan kuten kuka tahansa. Voit esimerkiksi sanoa: "Olen todella turhautunut, koska emme pääse tässä asiassa millään tavalla eteenpäin vaikka olemme keskustelleet jo tuntikausia." Tämä taktiikka toimii myös silloin, kun toinen osapuoli aloittaa verbaaliset hyökkäykset sinua vastaan. Voit tällöin vastata esimerkiksi: "Minusta on todella turhauttavaa, että huudat minulle kun yritän auttaa sinua." Älä koskaan anna toisen vetää sinua mukaan riitaan tai ala vaihtamaan henkilökohtaisia loukkauksia toisen kanssa.

Tehokkaat tauot.

Kaikki tietävät epämukavat hiljaiset hetket keskustelussa. Neuvottelijana käytä niitä hyväksesi. Moni haluaa täyttää hiljaiset hetket puheella. Kun pidät keskustelussa taktisesti taukoja, saattaa henkilö rohkaistua kertomaan asiasta ja samalla saat lisätietoa.

Kuvat: http://theosophical.wordpress.com/2009/05/20/lets-argue/ ja http://www.cardozo.yu.edu/life/fall1999/around.campus/ ja http://www.sparklies.org/gallery/displayimage.php?album=366&pos=4

9.6.2010

Vartalonmallien vaikutuksesta kommunikoinnissa

Luin tänään 9.6.2010 Aamulehdestä uutista "Lyhyt saa sydäntaudin hujoppia helpommin". Tamperelaistutkijoiden tutkimusraportti julkaistiin 8.6.2010 European Heart Journalissa. Tutkimusraportin voi ladata itselleen ilmaiseksi journalin nettisivuilta klikkaamalla tästä. Tamperelaistutkijoiden mukaan pitkä henkilö on yli 174 cm pitkä henkilö. Lyhyillä on tutkimuksen mukaan suurentunut riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Syytä tälle kohonneelle riskille ei vielä tarkkaan tiedetä.


Aamulehden jutun mukaan aikaisemmin Yhdysvalloissa Gallup-Healthwaysin tutkimuksessa on todettu, että pitkät ihmiset ovat onnellisempia, parempituloisia sekä paremmin koulutettuja. (Tutkimuksen tieteellinen tausta on epäselvä.)

Lukiessani tutkimustuloksia mieleeni alkoi nousta useitakin kehon kieleen, kommunikointiin ja vaikutelmiin liittyviä toisia tutkimustuloksia. Mielessäni heräsi kysymys:

Olemmeko todellakin näin vaistonvaraisia, lähes luolamiehiä ja -naisia, alitajuisissa tulkinnoissamme toisista?

Aikaisemmin on jo tutkittu symmetrian vaikutusta. Pidämme symmetrisiä kasvoja sekä vartaloita viehettävimpinä. Miehet pitävät naisten pyöreistä takapuolista ja naiset taas puolestaan miehen V-mallisesta vartalosta. Myöskin Skotlannissa julkaistussa tutkimuksessa on huomattu, että maissa, joissa toimeentulo on vaikeampaa, naiset pitävät miehekkään näköisistä miehistä kun taas länsimaissa, missä eletään ns. helppoa elämää, naiset pitävät enemmän naisellisen näköisistä miehistä. Olen useista lähteistä lukenut siitä, miten pidämme alitajuisesti kauniina tai miellyttävänä sekä puoleensa vetävänä henkilöitä, jotka jotakin ns. alkukantaista vaistoa käyttämällä tulkitsemme vahvoiksi ja lisääntymiskykyisiksi - henkilöiksi, jotka elävät pitkään ja pysyvät terveinä. Nämä ovat olleet läpi historian ihmisen selviytymisen perusasioita. Historiasta voidaan lukea samankaltaisista kauneusihanteista kautta aikojen. Daavidista on sanottu, että hän oli päätä pidempi muita aikalaisiaan (lukuunottamatta ehkä Goljatia). Näemme malleina ja missikisoissa pitkiä naisia, vaatimuksina "kauneudelle" on näissäkin yhteyksissä pituus.


Yhdysvalloissa on tutkittu, että pitkät henkilöt pääsevät helpommin eteenpäin urallaan ja ehkä myös tästä johtuen kehon kielen kouluttajat suosittelevat lyhyille pidentävää vaikutelmaa muodostavia vaatteita ja naisille korkokenkien käyttämistä, erityisesti kun kyseessä on jokin tärkeä tapaaminen, kuten työhaastattelu tai neuvottelu.

Ovatko monet peruskauneus- ja terveysihanteemme sekä mielikuvamme siitä, minkälainen ihminen on menestyvä, terve sekä jollakin tavalla ehkä "parempi" todella alkukantaisia? Kauneusihanteet totta kai muuttuvat vuosien saatossa. Ennen hieman ylipainoinen nainen oli yleinen kauneusihanne, koska se kertoi varakkuudesta ja jälleen kerran hyvistä selviytymismahdollisuuksista kyseisessä yhteiskunnassa. Nykyään taas laihuutta ja lihaksia korostetaan kun ylipainoisuus on jo yleinen ongelma yhteiskunnassa. Mutta edelleenkin esimerkiksi juuri symmetria ja pituus vaikuttavat positiivisesti vaikutelmaamme henkilöstä.

Muodostamamme mielikuvat ja vaikutelmat muista ovat selkeästi kompleksisia prosesseja, joihin ei löydy yhtä selkeää vastausta. Monet seikat muokkaavat käsitystämme kaudeudeusta, miellyttävyydestä sekä elinvoimaisuudesta. Toivon, että aiheesta järjestetään paljon lisää tutkimusta jotta ymmärrämme yhä paremmin käyttäytymistämme.

Kuvat: http://www.telegraph.co.uk/health/healthnews/6157967/Tall-people-lead-happier-lives.html ja http://smilepanic.com/beauteful-russian-cheerleaders

4.6.2010

Esiintymisopetusta á la Steve Jobs

Applen Steve Jobs osaa esiintymisen sekä myymisen yhdistämisen. Jos haluat opetella hyväksi esiintyjäksi ja myymään esittämääsi asiaa lyhyessä ajassa, seuraa Jobsin tekniikkaa. Jobs on kerännyt vuosien varrella ympärilleen kulttimaisen seuraajakunnan, jotka peruvat osallistumisiaan esityksiin jos Jobs ei olekaan paikalla esiintymässä. Jobsin "tavaramerkkinä" on musta poolo ja farkut. Tällainen asukokonaisuus toimii, kun esitys on todella hyvä, kuten hänen esityksensä. Liike-elämässä johtokunnalle samantyyppisissä vaatteissa esiintyminen ei ehkä ole paras vaihtoehto, mutta esitystyylistä, dioista ja sanavalinnoista voimme ottaa oppia.

Tässä esimerkkinä pätkä iPodin ensimmäisestä esittelystä vuonna 2001:
(Huomaatko, miten lopussa et enää malta odottaa, että näet tuotteen. Jobs kasvattaa odotusta ja innostusta koko yhdeksän minuutin ajan!)



Aika päästä työhaastatteluun ja saada työpaikka

Näin keväällä, kesän korvalla, erityisesti valmistuneet ovat uransa edessä. Monella saattaa olla työpaikka jo ainakin kesäksi työharjoittelun kautta saatuna. Toiset jatkavat opiskelun ohella tekemäänsä työtään, vaikka se ei olisikaan omaan alaan liittyvää työtä. Moni on jo saattanut huomata, että usealla alalla oman alan töiden saaminen voikin olla kiven alla.

Kiristyvillä työmarkkinoilla oman osaamisen markkinointitaidot ovat tärkeitä.

Miten voisi selvitä kunnialla haastattelusta?
Haastatteluun pääseminen voi olla jo saavutus. Olet saattanut lähettää kymmeniä, satoja hakemuksia ja nyt edessäsi on ensimmäinen haastattelu. Kaiken uurastuksen jälkeen, tätä tilaisuutta ei halua mokata. Tässä muutamia ohjeita haastattelun viemiseksi läpi kunnialla:
  1. Valmistaudu kunnolla. Muista mitä olet kirjoittanut hakemukseesi ja ansioluetteloosi tai CV:si. Tiedä paikka, missä haastattelu pidetään, lue organisaatiosta mahdollisimman paljon. Tiedä jotain haastattelijastasi. Ole paikalla ajoissa, mutta älä liian ajoissa. Pukeudu siististi; ole mieluummin hieman ylipukeutunut kuin alipukeutunut.
  2. "Myy itsesi". Haastattelussa tehtäväsi on myydä omaa osaamistasi organisaatiolle, organisaatio on "ostajana", sinä "myyjänä". Otamme haastettelussa helposti ostajan roolin mieluummin kuin myymme omia taitojamme. Unohdamme, että meidän tulee osata osoittaa mitä hyötyä meidän palkkaamisesta olisi organisaatiolle. Jos ryhdymme ostajaksi,meistä välittyy helposti epäröivä ja pohdiskeleva kuva. Kun myymme taitojamme, meistä välittyy innostunut ja aktiivinen kuva - tämä on ehdottomasti parempi.
  3. Muodosta hyvä suhde haastattelijaan. Alussa kuuntele ja tarkkaile tilannetta. Älä tuo omaa persoonaasi vahvasti esille ja pyri olemaan kohtelias. Ajattele tilannetta haastattelijan kannalta. Kun huomaat, että välillenne on muodostunut rentoutuneempi ja parempi suhde, voit tuoda enemmän persoonaasi esille ja mahdollisesti esittää omia kysymyksiäsi. Kun välillenne muodostuu hyvä suhde, voi haastattelu muuttua enemmän keskustelumaiseksi. Moni organisaatio ei halua jäykkää, "kyllä" -tyyppiä.
Tärkeimpänä näistä on kohta 2. Muista myydä itsesi. Mieti etukäteen mitkä ovat onnistumisesi,vahvuutesi ja saavutuksesi. Pienikin saavutus voi olla merkittävä asia haastattelussa ja sinun erottamisessa muista hakijoista. Pyri kertomaan saavutuksistasi lyhyesti ja niin, että niiden merkitys ja hyöty tulee esille. Numeraalisia saavutuksia on helppo kertoa.

Onnea kaikille valmistuneille! Ja onnea urapolulla!